Nilakan yhtenäiskoulu

Nilakan yhtenäiskoulu

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Keke aamunavauksia

Kuvaajana rehtori

Yhtenäiskoulullamme on tapana kokoontua kerran kaksi kuukaudessa liikuntahalliin yhteiseen aamunavaukseen. Kahdessa viimeisessä aamunavauksessa on teemana ollut energian säästäminen. Ensin kunnan tekninen johtaja Jarmo Kinnunen esitteli koulujen ja muiden kunnan rakennusten sähkön kulutusta ja lämmitystä. Jarmon esitys oli hienosti suunnattu lapsille ja nuorille konkreettisten esimerkkien avulla. Esityksen jälkeen tuskin kenellekään jäi epäselväksi miten kannattavaa energian säästäminen on. Mielenkiintoista oli myös uusi tieto, että kunnassa kartoitetaan maalämpöön siirtymistä, kaukolämpökustannusten noustessa 30 %.

Toisessa energia-aiheisessa aamunavauksessa koulun biologian ja maantiedon opettaja Mikko Tolvanen esitteli WWF:n Earth houria.  Tässä aamunavauksessa esiteltiin oppilaille ilmastonmuutoksen uhkia pohjoisele luonnolle sekä Earth hourin symbolinen merkitys koko maailman energian säästämisen keulakuvana.