Nilakan yhtenäiskoulu

Nilakan yhtenäiskoulu

torstai 30. tammikuuta 2014

Missä mennään?

Onko toimillamme sitten ollut merkitystä? Sähkönkulutus on koulurakennuksissamme laskenut noin 10 % vuoden takaisiin kuukausiin verrattuna (kulutuksen muutoksen vertailua hankaloittaa koululla oleva remontti). Pidän muutosta kuitenkin hyvänä, sillä koulullamme ei rakennuksen kunnon huomioiden voida säästää ilmastoinnista (mikä on suurimpia energianviejiä). Vielä ei euromäärällisesti voida puhua kymppitonneista, mutta jos saamme nykyiset käytännöt vakiinnutettua, sekä lisättyä vielä hieman energian säästöä, kertyy todennäköisesti myös säästettyjä euroja mukava summa – fiksumpaa säästämistä, kuin leikata palveluista talouden tasapainottamiseksi!

Keke-opettajat pohtivat jälleen ensi viikolla uusia projekteja toteutettavaksi. Katsotaan mitä vielä keksimme. Vierailijoita on kartoitettu kuumeisesti, mutta koulumme syrjäisen sijainnin vuoksi halukkaita on ollut vaikea löytää, mutta muutamia potentiaalisia suunnitelmia on jo vierailijoiden/ vierailujen varalle keksitty.




Kevään alkaessa tehdä tuloaan pärjää luokassa myös luonnonvalolla, ja saattaahan siinä joku talven jälkeen piristyäkin!


- Mikko

Oppilaat taiteilivat muistutuksia

Aloitimme kuvaamataidon opetuksessa kampanjan, jossa tarkoituksena on varustaa koulurakennuksien kaikki valokatkaisijat – valojen katkaisemisesta muistuttavalla lapulla, osa teki versioita myös kotiin vietäväksi.

Alla on esimerkkejä eri luokista löytyvistä muistutuksista. Tekijät ovat yläkoulun kuvaamataidon valinnaiskurssilta, eskarista, sekä neljännestä luokasta (toiset vielä hiovat tekeleitään).













- Mikko

Opettajienhuoneiden käytänteisiin muutoksia



Koulumme opettajienhuoneissa pyritään jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota siihen, etteivät sähkölaitteet jää turhaan päälle. Ikävä kyllä usein esim. teksti-tv ja tietokoneiden näytöt ovat loistaneet vuorokauden ympäri kirkkaina. Pahimmillaan kahvinkeitinkin on ollut yötä-päivää päällä.

Sähkölaitteiden sammuttaminen on helppoa ja fiksua säästämistä. Useissa laitteissa on virransäästötila, jota on hyvä käyttää päiväsaikaan, mutta yöksi laitteet on parasta sammuttaa kokonaan – tällöin myös paloturvallisuus paranee samalla.

Katsotaan miten opettajat onnistuvat muutamaan tottumuksiaan!

- Mikko